Kaksitoista tarinaa

Kaksitoista tarinaa -albumi on julkaistu

Julkaistu Julkaistu: Uutiset

Kesällä ja syksyllä 2014 äänitetty uunituore Kaksitoista tarinaa on eräänlainen läpileikkaus bändin ohjelmistosta: mukana on uutta ja vanhaa, omaa ja lainaa. Kolmannes levyn kappaleista on Jani Lakosen käsialaa, yksi on peräisin Timo Kuusjärven kynästä ja loput ovat hengellisen musiikin ikivihreitä. Lainakappaleisiin bändi tarttui studiossa tuoreella otteella, ja teki niistä paikoin jopa rohkeilla ratkaisuilla itsensä näköisiä. Vaikutteita ja ideoita sovituksiin haettiin tietoisesti monilta suunnilta, mutta parhaat ideat syntyivät puolittain vahingossa ja jopa ”virheitä” käytettiin apuna luovien ratkaisujen etsimisessä.

Studio Willowcapen tiloissa äänitetylle levylle saatiin kerroksellisuutta lisäämällä hieman soittimia trion perussoinnin ulkopuolelta. Harri soitti täyteläisen lyömäsoitinkudoksen ja Tapani maustoi haitarilla, harmonilla ja kanteleella. Taustalauluissa kuullaan bändin omien muusikoiden lisäksi Tiina Kemiläisen ja Hanne Lakosen ääniä, ja jälkimmäinen soittaa myös huilua ja tinapilliä. Vierailevana viulistina taituroi Marika Valmari, ja juurevan yleissoundin täydentää Hemmo ”Big Buddy” Hirvonen resonaattorikitaralla, mandoliinilla ja banjolla. Soinnin keskiössä on edelleen trio, mutta vierailijat tuovat tullessaan äänitteelle tarvittavaa moniulotteisuutta.

Bändin basistilla Tapanilla on pitkä kokemus äänittämisestä ja tuottamisesta, ja hän otti nämä tontit hoitaakseen tälläkin kertaa. Tavoitteena ei ollut luoda virheetöntä ja kiiltävää pakettia, vaan hakea elämänmakuista ja paikoin rosoistakin tarinankerrontaa, josta aukeaisi uusia tasoja jokaisella kuuntelukerralla, ja koskettaisi kuulijaa. Äänimaisemassa kuuluu myös syvä kumarrus T-Bone Burnettin ja Daniel Lanois’n suuntaan, ja miksauksen hoiti Willowcapen Kimmo Korhonen äänityksissä luotua kokonaiskuvaa kunnioittaen. Lopullisen silauksen masterointivaiheessa loi Risto Ronkainen.